Iines
Akatemian opettaja
⬩ Kirjoittanut 27 viestiä
⬩ Saanut 27 tykkäystä
|
|
Nov 28, 2020 14:32:19 GMT
Kalveta likes this
Post by Iines on Nov 28, 2020 14:32:19 GMT
Iineksen päiväkirja
|
|
Iines
Akatemian opettaja
⬩ Kirjoittanut 27 viestiä
⬩ Saanut 27 tykkäystä
|
|
Post by Iines on Dec 16, 2020 20:04:09 GMT
Kaipuu talvilomalle Viimeiset oppilaat olivat juuri lähteneet, istuin opettajanhuoneessa kädessäni kuppi vaniljaista teetä. Pehmoinen tuoksu leijaili huoneessa ja hengittelin sitä syvään, kunnes tuttu kasvo kurkisti ovelta. “Hei Iines” tumma miesääni sanoi lempeästi, jonka jälkeen taika tieteen opettaja Haemir asteli huoneeseen. Hän oli myös haltija, välillemme oli nopeasti muodostunut selvä yhteys ja ymmärrys. Haemirilla oli toisinaan auktoriteetin puutetta ja tämä kohteli oppilaitaan mielestäni turhankin tuttavallisesti, mutta miehestä pidettiin ja oppilaat oppivat, joten mitä laittamaan kapulaa rattaisiin.
“Aikamoinen päivä.” Tuumaisin ja nostin posliinisen lasin jälleen huulilleni. “Kaikki taitavat olla jo valmiita talvilomalle.” Haemir vastasi ja istuutui eteeni kädessään muki tummaa kaakaota. “Niinhän se on, jos muutaman päivän kuitenkin vielä malttaisivat.” Myötäilin ja tutkin miehen kasvoja. Tämä näytti tyytyväiseltä ja rauhaisalta, kuten hänellä oli tapana. Hiukset oli letitetty kauniisti ohimoilta taakse ja joku oppilas oli selvästi kiinnittänyt niihin koristeellisia kukkasia. Pyöräytin hieman silmiäni ja hymyilin, Haemir huomasi ja kokeili varoen hiuksiaan, jonka jälkeen tämän kasvoille levisi jälleen ystävällinen hymy. “Mistä ne löytää noin eläväisiä kissankelloja tähän aikaan vuodesta, uskomatonta.” Tuhahdin ja avasin pöydällä levänneen päivän lehden. “Heräteltiin niitä tänään tunnilla, kaikilla meni taas niin hienosti!” mies jatkoi ja siemaisi vielä viimeiset kaakaot kuppinsa pohjalta pahoitellen kiirettä ja kääntyi sitten ovea kohti.
Tämä oli vähällä törmätä Raymondiin, joka asteli samalla opettajanhuoneelle ja suoraa omalle kaapilleen. Tämä tervehti aina nyökkäämällä, kuten nytkin ja tein samoin vilauttaen pientä hymyä. Tuo karvaturri oli ainut, ketä en ollut vielä onnistunut pehmittämään kunnolliseen keskusteluun saakka. Hänellä oli toki syynsä, enkä tohtinut olla liian tungetteleva. Mies oli kohtelias tiettyyn pisteeseen saakka ja hoiti työnsä hätäavun opettajana erinomaisesti. Tässä oli jotain mystistä ja mielenkiintoista, mutta samalla koin olevani täysin eri maata hänen kanssaan, eikä yhteistä juurikaan työn ohella ollut. Poistuin vähin äänin paikalta, oli aika lähteä kotiin viettämään rauhaisa loppupäivä. Ehkä istuttaisin vielä jotain itämään sisätiloihin ja siirtäisin ne myöhemmin keväällä ulos. Kasveja minulla oli jo ihan riittämiin, mutta olin jälleen löytänyt uusia mielenkiintoisia lajeja ja saanut hankittua jätti kansan avustuksella siemeniä, heillä tuntui olevan kaikkea.
|
|
Iines
Akatemian opettaja
⬩ Kirjoittanut 27 viestiä
⬩ Saanut 27 tykkäystä
|
|
Dec 23, 2020 1:20:23 GMT
Saturna likes this
Post by Iines on Dec 23, 2020 1:20:23 GMT
Rakas Mae”Kuulin että koululle on loman jälkeen saapumassa uusia oppilaita, kuinka ilahduttavaa!” Haemir sanoi Iineksen yrittäessä saada matkalaukkuaan ylähyllyltä. Kaksikko oli viimein perillä Lunevillessä. Heidän oli määrä jatkaa tästä vielä jonkinmatkaa yhdessä ratsujensa kanssa, jotka toivottavasti jo odottivat lähistöllä. “Toki, aina mukava viedä uusia ensimmäiselle lennolle.” Iines vastasi hieman virnistäen, samalla kun Haemir nosti laukun naiselle. “Ne ilmeet näkisin minäkin mielelläni.” mies naurahti. “On hyvä opettaa, kun oppilaat ovat motivoituneita.” nainen huomautti vielä ja johti tietä uloskäynnille.
Haemir syntyi Sirendell nimisessä pienessä ja kotoisassa kylässä, josta on matkaa muutaman tunnin verran rannan tuntumassa sijaitsevaan Airendeliin, Iineksen kotikaupunkiin. Molemmat olivat matkalla viettämään talvilomaa perheidensä luokse, kaksikko palaisi taas uuden vuoden päiväksi Starfireen. “Lakka!” nainen huudahti nähdessään kimmeltävän tammansa aseman laidalla. “Ja tuo tuolla taitaa olla Bobo.” Iines jatkoi sarkastiseen sävyyn. Haemirin suurikokoinen hevosbiisoni repi lehtiä viimeisistä lumen alta pilkottavista oksista, talloen samalla alleen kaikki rauhaisasti talvehtineet kukat. “Bobo rakas!” Haemir juoksi iloiten halaamaan lemmikkiään, joka ei tuntunut korvaansa lotkauttavan. Mies tuntui katoavan paksuun karvaan, tämän yrittäessä halata valtavaa ratsuaan. Lakka tamma sen sijaan seisoi turvallisen välimatkan päässä ja hirnahti tämän luokse kiirehtivälle Iinekselle. “Kiitos kun tulit.” nainen sanoi pegasokselleen ja silitti tämän pehmeää karvaa. “Loulou jäi kotiin, se ei voi sietää kylmää, kyllähän sä tiedät.” tämä kertoili hevoselleen hymyillen. Iineksen toinen ratsu, suuri tiikeri naaras Loulou ei kestänyt matkata yhtään kylmempiin olosuhteisiin, se pärjäsi talvet hyvin etelämpänä, muttei täällä - lähempänä vuoristoa.
“Eikun menoksi!” Haemir huikkasi ja kaksikko lähti matkaan. He ratsastivat lähinnä teitä pitkin, sillä monet polut olivat peittyneet paksun lumen alle. Iines ja Lakka pysyttelivät myös enimmäkseen maan kamaralla, painavien kantamusten takia. Tamman siivet toimivat erinomaisena jalkojen lämmittimenä. Nelikko tuli lopulta yhteisen tiensä päätökseen. Haemir halasi Iinestä varovaiseen haltija tyyliin ja Iines vastasi eleeseen. “Nähdään ennen vuodenvaihdetta!” nainen huusi vielä lähtiessään. “Kyllä! Ja mukavaa reissua kulta!” mies vastasi ja kannusti Boboa liikkeelle. Hevosbiisoni oli järeää tekoa, se tuntui vain innostuvan matkanteosta koko ajan enemmän.
* * *
Kotopuoli vaikutti rauhaisalta, se oli tunnelmallaan nostattaa kyyneleet silmiin. Iines oli ensin käynyt moikkaamassa vanhempiaan, jättänyt heille tuliaisensa sekä kasan matkatavaraa. Nyt tämä oli kuitenkin juoksemassa kohti rantaa, sillä naisen oli nähtävä meri mahdollisimman pian. Iines oli pikkutyttönä kulkenut paljon vesillä isänsä ja tämän merenkansaan kuuluvien ystävien kanssa. Ajan muistelu toi paljon lämpimiä, mutta myös muutaman kirpaisevan muiston. “Wow” Iines henkäisi katseen tavoittaessa rannan. Meri pauhasi ilman pienintäkään aikomusta jäätyä, kuten aina. Rantaviiva oli täynnä merenväen pystyttämiä telttoja ja katoksia. Joka paikkaa koristi kauniit valoköynnökset ja kirpeässä ilmassa tuoksui jokin herkullinen keitto. Nainen lähti huomaamattaan suunnistamaan tätä hurmaavaa aromia kohti. Toivoen törmäävänsä johonkin tuttuun, mutta koetti olla liian toiveikas, sillä vain murto-osa meren väestä viihtyi pitkään maalla. “Moi” kuului tumma miesääni viereisen teltan suojista. Vaikka tämä ehti sanoa vain tervehdyksen, Iines jähmettyi sijoilleen, eikai vain? “Iines, luuletko etten tunnista sua ton hupun alta. Olet väärässä.” mies jatkoi ja nainen uskaltautui kurkistamaan sisään tarkemmin. Atro istui jalat levällään taljojen peittämässä pöydässä. Vilunväreet kulkivat Iineksen selkäpiitä pitkin, kun katseet lopulta kohtasivat. Tämä ei ollut todellakaan ensimmäisenä mukavien tuttujen listalla, ehei. Vaikka naisella ei ollut tapana kantaa kaunaa tai muistella vanhoja, oli mies tehnyt aikanaan jotain sellaista, mikä oli vaikea unohtaa.
“Kasviskeittoa neiti?” vanhempi haltija rouva tiedusteli tiskiltä. “Itse asiassa voisin ottaa, kiitos paljon.” Iines vastasi ja istuutui vastahakoisena Atron pöytään. Tuoksu tuli siis täältä, samaan aikaan nainen oli iloinen löytäessään apua mongertavalle mahalleen, mutta nyt hänen olisi jutusteltava hankalan lapsuuden tuttavan kanssa. Mies oli yläosattomissa, vain merenväki tarkeni talvisinkin vähin vaattein, oli kuulemma ihan jopa kuuma. Tämän sinertävällä kaulalla komeilevat kidukset olivat liimautuneet kiinni ja korvat painautuneet taakse. Pitkät osittain leteillä kiemurtelevat syvän siniset hiukset olivat vielä selvästi kosteat. Atro nojasi eteempäin ja kosketti kädellään varovasti Iineksen kultaista, kauniisti kaiverrettua korvakorua. “Meidän tekoa.” tämä tuumasi ja irrotti otteensa. Merenväellä oli sormien välissä ohuet räpylät, jotka tuntuivat iholla hieman limaisilta. Saattoi se toisaalta olla vain Atron oma piirre. Iines nojasi kevyesti kauemmas ja kiitti juuri saamastaan keitosta. Atro ei näyttänyt tyytyväiseltä. “Miksi niin tympääntynyt?” tämä kysyi. “Tympääntynyt?” nainen toisti paremman vastauksen puutteessa. “Niin, et ilmeisesti olisi halunnut törmätä.” mies jatkoi ja nyt tämänkin ilme alkoi synketä. “Olit ennen niin iloinen ja eläväinen mun seurassa. Kai pilasin kaiken lopullisesti silloin.” tämä sanoi, lähes kuiskaten jälkimmäisen lauseen. Mies oli nousta ylös, kunnes Iines vastasi. “Ehkä niin.. vaikea antaa anteeksi, jos ei pyydä.” tämä sanoi ja haki uhmakkaasti katsekontaktia. Atro veti syvään henkeä, tämän katse pyöri kaikkialla muualla - paitsi Iineksessä, varsinkaan tämän silmissä.
“Mä oon todella pahoillani, vannon etten tehnyt sitä tahallani. En huomannut että se oli Mae.” tämä sai lopulta kakistettua. Inhottavat kuvat Maesta palasivat äkisti naisen mieleen, miten hän oli järkyttynyt pohjaa myöden nähdessään rakkaan hylkeensä niputettuna pylvääseen rannan kalastamon pihassa. “Luulin, että tietäisit että se oli vahinko. En tunnistanut sitä jostain syystä ja sen tappaminen oli niin suuri häpeä, että menin kokonaan puolustus tilaan.” tämä jatkoi. “Se juuri sattui eniten, kun et edes osoittanut kunnolla katumusta tai surua, vaan väitit että se oli vaan hylje ja olisi tullut todennäköisesti napatuksi jonkun muun toimesta jossain vaiheessa.” Iines vastasi silmät kosteina. Mae oli tämän ensimmäinen lemmikki, iloinen - ei kovin suuri hylje, joka valitettavasti tuli metsästetyksi Atron toimesta, Iineksen ollessa 18. Pian tämän jälkeen nainen oli lähtenyt Starfireen ja välit Atroon olivat katkenneet täysin, he olivat toki nähneet lomilla - juuri tähän samaiseen tapaan, useita kertoja vuosien saatossa - mutta Mae kaiversi edelleen. Ehkä asia voitaisiin viimein jättää menneisyyteen, nyt kun molemmat pystyivät käymään aikuismaista keskustelua, ilman tarvetta alkaa huutamaan.
“Okei.” Iines vastasi ja vei tyhjän kulhonsa tiskille. “Okei?” Atro toisti hämmentyneeseen sävyyn. “Saat anteeksi.” nainen jatkoi ja yritti hieman hymyillä. “Kiitos.” mies sanoi ja halasi äkisti, hieman kovemmin - mihin Iines oli tottunut. Atro oli kostea ja tuoksui kirpeältä suolalta, mutta tämä oli kovin lämmin. Tuntui hyvältä saada päätös Maen tarinalle, vaikka asia oli ottanut aikansa. Atrokin oli jo 32 vuotta, vaikkei juurikaan ollut muuttunut ulkonäöllisesti sitten parikymppisestä.
|
|
Iines
Akatemian opettaja
⬩ Kirjoittanut 27 viestiä
⬩ Saanut 27 tykkäystä
|
|
Post by Iines on Dec 24, 2020 1:00:27 GMT
PuuveistosAtro nojasi kaatuneeseen puunrunkoon ja vuoli pientä puupalasta. Ulkona oli kirkas ja pilvetön talvisää, asteita ainakin -20. Miehen Arcas niminen jääkarhu pyöri nuuskuttelemassa lähimaastoa ja etsi lumen alta vielä jäätyneitä marjoja. “Mikähän sillä kestää?” mies kuiskasi, ‘nainen’ Arcas vastasi ajatusten välityksellä ja tuli makoilemaan tämän viereen. “Mitä naureskelet?” Iines kysyi tullessaan ulos teltasta uudet paksut talvikamppeet päällä. Atro peitteli huvitustaan ja tuli katsomaan asua tarkemmin. “Ömm.. sulla on väärinpäin tää vyö.” mies sanoi ja otti Iineksestä reippaasti kiinni. Nainen hieman säpsähti moista ronskiutta, mutta antoi toisen korjata virheen mukisematta. Atro tuntui olevan edelleen melko karkea, ei kohdellut ketään turhan hellästi. Iines oli jo tottunut siihen, mutta toisinaan mies pääsi yllättämään. “Kiipeä sä ensin kyytiin, mä avitan.” Atro sanoi ja viittoi karhuaan, joka makasi vielä. “Kiitos, mutta ei tarvitse.” nainen vastasi ja kiipesi kepeästi Arcasin pehmeään selkään. Tämä otti kiinni pienestä valjasnarusta ja asettui mukavasti. Atro oli pyytänyt Iinestä tänään pilkille kanssaan, eikä nainen ollut keksinyt varsinaista syytä miksikö ei, vaikka pelkäsi edelleen kiusallista tunnelmaa. Karhu kiisi liikkeelle, eikä Iines järin pitänyt taakseen liimautuneen Atron lähentelystä. Tämä ei tosin tainnut huomata tekevänsä mitään hankalaa. Matka oli onneksi lyhyt ja kolmikko saapui metsän keskellä sijaitsevalle suurelle järvelle, se oli täysin jäässä. Arcasin laukatessa yhä keskemmäs, Iines vilkuili alas sillä vesi oli niin kirkasta, että tämä näki pohjaan saakka. “Ompa kaunista.” nainen huokasi. ‘Myös Iines on kaunis’ Arcas viestitti miehelle. “Niin on, ihan todella.” Atro sanoi lopulta.
Atro näytti Iinekselle miten käyttää vapaa ja kaivoi sitten repusta lämmintä kaakaota. Karhu otti päiväunet ja toimi lämpimänä selkänojana kahdelle. “Kiitti.” Iines sanoi ja nappasi hanskan kädestään kurkottaen kohti höyryävää mukia. “Sun sormet, ne on ihan punaiset.” Atro totesi huolestunut ilme kasvoillaan. “Ei ne pahasti, ihan vähän vaan.” Iines vastasi, täysin rehellisesti - mutta mies ei tainnut uskoa, vaan otti tämän toisen käden ja lämmitti sitä omiensa välissä. Atro oli aina kiehuvan kuuma ja jos totta puhutaan, käsi taisi sittenkin olla hieman kohmettunut. Iines ei ollut helposti palelevaa tai siitä marmattavaa sorttia - taivaalla jos jossain oli kylmä.
Nainen jatkoi vielä sinnikkäästi pilkkimistä ja Atro kaiverteli jotain käsissään sivummalla. “Kauanko sulla yleensä menee?” Iines tiedusteli, tämä olisi halunnut saada yhden kalan - jonka voisi viedä äidilleen laitettavaksi. “Tunteroinen ensimmäiseen.” mies vastasi ja pyöritteli nyt kädessään jotain puunpalaa, joka alkoi näyttää jo joltain. “Ah, no kohta se sitten kai nappaa.” nainen sanoi hymyillen ja yritti siristellä nähdäkseen mitä Atro teki. Taivaalle oli ehtinyt ilmestyä muutamia pilviä ja pienet hiutaleet alkoivat hiljaa leijailla alas taivaalta. Järvellä oli hiiren hiljaista, vain jostain kaukaa kuului välillä jonkin linnun kimeä rääkäys. Iines veti syvään henkeä ja katsoi ylös siniselle taivaalle, täällä oli oikeastaan todella mukavaa. Vaikka ensin tämä olikin ollut vainoharhainen seurastaan. Oli ihana nähdä ja rapsutella pitkästä aikaa myös Arcasta, se oli ollut niin pieni vielä naisen lähtiessä opiskelemaan. “Iines.” Atro sanoi rikkoen hiljaisuuden ja tuli vierelle. Mies ojensi pienen puusta vuollun hylkeen kohti naista. “Lahja, eikö nyt ole tapana antaa.” tämä sanoi ja vältteli hieman nolona katsetta. “Mae?” Iines sanoi suu ammollaan, katsoi ensin puista hyljettä, sitten miestä ja taas lahjaansa. “Joo, anteeksi.” Atro sanoi lopulta. “Kiitos! Se on ihana!” Iines sanoi melko äänekkäästi hänen mittapuullaan ja hyppäsi halaamaan Atroa. ‘Iines tuli iloiseksi’ Arcas mietti ja katsoi hyppivää naista. Karhu loikkasi lopulta kohti pomppivaa vapaa ja keskeytti herkän hetken. Iines sai kalansa.
|
|
Iines
Akatemian opettaja
⬩ Kirjoittanut 27 viestiä
⬩ Saanut 27 tykkäystä
|
|
Post by Iines on Dec 27, 2020 17:55:52 GMT
Lihakeittoa kaikille
Päivät kotona olivat olleet rauhallisia ja Iines oli ehtinyt tehdä perheensä kanssa vaikka mitä mielenkiintoista. He vierailivat vanhoissa tutuissa paikoissa, katsoivat yhdessä elokuvia ja söivät hyvin. Tosin yhtenä päivänä Iines oli pelaamassa rannalla jalkapalloa Atron, tämän kavereiden sekä muutaman tuntemattoman kanssa. Mies oli juossut naisen kumoon ainakin kolme kertaa, väittäen vahingoksi. Atro olisi halunnut viettää jokaisen mahdollisen sekunnin Iineksen seurassa, mutta nainen oli sanonut jo useamman kerran ei. Mies tuntui hieman tungettelevalta, mikä ei ollut yleensä hänen tapaistaan. Ehkä syy oli naisen lyhyt vierailu ja viimein parantuneet välit, mutta Iineksestä tuntui että tässä oli jotain muutakin.
“Haluatko jotain mausteita?” Iineksen äiti kysyi. “Joo laita jotain, kiitos.” Iines vastasi ja nousi vastahakoisena ylös pehmeältä taljojen peittämältä sohvalta. Paksut viltit olivat lämmittäneet tätä jo tunnin päiväunien ajan, olisi aika nousta syömään höyryävää lihakeittoa. “Ulkona on hirveä myräkkä, mitenköhän ne kalaan lähteneet pärjää siellä?” äiti voivotteli. Iinekselle tuli täytenä yllätyksenä, että osa asukkaista oli lähtenyt aikaisin aamulla merelle. Lumi pöllysi ilmassa pyörteinä ja tuuli vinkui huoneen kattonurkissa. Aallokko ei ollut vaikuttanut aiemmin päivällä vielä kovin korkealta, mutta tilanne oli saattanut muuttua. “Tiedätkö ketä sinne lähti?” Iines tiedusteli, sillä tämä tiesi ryhmien taitotasot, mikäli merellä olisi kokenutta porukkaa, ei syytä huoleen olisi. “Myrsky ja ilmeisesti 5 nuorempaa oppilasta, ehkä myös Atro.” äiti vastasi ja nyrpisti minulle harmistuneena naamaansa. Iines nappasi lusikan ja alkoi reippaasti syömään keittoa, tämän olisi päästävä rannalle seuraamaan tilannetta. “Jos olet lähdössä ulos tällä säällä, niin odota että kaivan parempaa kampetta tuolta..” äiti tuhisi. “Ei tarvi, sain Atrolta pari päivää sitten lainaan lämpimät talvivaatteet.” Iines vastasi, toi kulhonsa keittiöön, halasi äitiään ja kiisi eteiseen pukemaan.
* * *
Ulkona ei ollut pysyä pystössä. Tuuli meinasi pukata kumoon lumisella pihamaalla vähän väliä, Iines pysyi silti polulla pidellen kädessään kirkasta lyhtyä. Tämä kurkkasi varulta läheiseen latoon, jossa Lakka nukkui rauhaisasti. “Täällähän on lämmintä ja rauhallista, hyvä tyttö.” Iines puheli ja jatkoi sitten juosten matkaansa, kohti rantaa. Ranta häämötti ja nainen näki sen varrelle kerääntyneen ihmisjoukon. Tilanne oli ilmeisesti huolestuttava, sillä nainen alkoi kuulla hätääntynyttä keskustelua. Osa oli erittäin poissa toltaltaan, kun toiset yrittivät rauhoitella muita. Iines tuli lähemmäs ja kyseli tilanteesta. “Horisontissa näkyy meidän suuri vene, se vain tulee hyvin hitaasti rantaa kohden, eikä liikettä näy.” Vanhempi haltija mies selitti.
Eikö merenväki voisi lähteä tarkastamaan tilannetta uiden - Iines pohti, muttei kehdannut avata suutaan. “Odotetaan että Atro palaa ja vedetään vasta sitten johtopäätöksiä.” Vanhempi rouva huusi jostain. Atro oli siis lähtenyt, vastaus mieltä kutkuttaneeseen kysymykseen tuli hyvin äkkiä - merenväki oli uskomatonta porukkaa. Hyytävä meri tai vahva aallokkokaan ei ollut heille hengenvaarallista, lähinnä lievä epämukavuus. Vene tuli lopulta lähemmäs ja väki ajautui kokoajan lähemmäs ja lähemmäs vettä - yrittäen nähdä siinä liikettä. Atro kävi yhtäkkiä pinnassa veneen edessä ja rannassa kuului kuoromainen huokaus. Osa kalastajista lähti miestä vastaan, Atrolla oli ilmeisesti vene narun päässä ja tämä veti sitä lähemmäs rantaa. Kyydissä näkyi henkilöitä, osa istui huonovointisen näköisenä ja osa makasi lähes liikkumattomana. “Siirtykää kauemmas rannasta!” Iines huusi ja näytti vanhaa partioston merkkiään, kansalaiset siirtyivät kuin taikaiskusta.
“Odotetaan että Atro saa veneen rantaan, sitten lääkärit ja muut voivat tulla auttamaan kyydissä olevia!” nainen jatkoi ja hätääntyneet vaikuttivat hieman rauhoittuvan, kun joku otti ohjat. “Onko täällä ketään joka osaa auttaa paleltumien ja todennäköisesti hypotermian kanssa?” Iines sanoi mahdollisimman kuuluvasti ja tyynesti. Hänellä oli toki vuosien kokemus ihmisten auttamisesta, mutta tämä tuli yllättäen. Kourallinen astui heti eteen ja tuli kertomaan Iinekselle taidoistaan ja mitä uskoivat että olisi paras tehdä. Nainen nyökkäili ja antoi siunauksensa suunnitelmalle.
Vihdoin vene tökkäsi rantaan ja vahvat alkoivat heti kantaa miehistöä sisään sovittuun rakennukseen. Atro käveli rannalle ja kävi heti makuulle. Iines juoksi miestä kohti, huudellen ohimennen lisäohjeita kysyville. “Kaikki hyvin?” nainen kysyi. “Palelee..” Atro vastasi yllättäen. “Nouse ja tule äkkiä sisälle!” Iines käskytti ja jäi pohtimaan oliko tällainen sää sittenkin liikaa osalle - jopa meren väestä. Yleensä he toki viettäisivät myrskyt meren pohjassa, jossa oli tyyntä tai maalla sisätiloissa. Atro nousi vaappuen pystyyn ja lähti kohti lähintä rakennusta, johon muutkin oltiin viety. Tällä oli vain märät housut jalassa, hiukset olivat jo alkaneet jäätyä ja niistä roikkui pitkiä ohuita jääpuikkoja. Atrolla oli kidukset kaulan lisäksi myös kyljissä ja ne olivat kaikki muuttuneet jotenkin oudon väriseksi, lähes värittömiksi.
“Mitä pitää tehdä jos kidukset on valkoiset?” Iines kysyi ja yritti peittää ympäristön hälinää käsillään. “Ota jotain lämmintä, ei kuumaa ja painele.. sitten..” Raymond neuvoi naista ja tämä teki työtä käskettyä. Raymond opetti akatemialla hätäapua ja tunsi joka kansan pääpiirteet melko kattavasti. Atro ei ollut osannut sanoa mikä tällä oli vikana ja vaikutti itsekin hieman huolestuneelta - sekä siltä että pyörtyisi ihan justiinsa, joten Iines päätti lopulta ottaa yhteyttä Raymondiin, joka kertoi hyvät ja selkeät ohjeet.
Kaikki oli lopulta hyvin, mutta vahinkoa olisi saattanut tulla, ellei asiaa olisi hoidettu nopeasti. Mies oli jäänyt nukkumaan sohvalle vilttien peittämänä ja Iines oli irrotellut jääpuikkoja tämän hiuksista. “Iines” tämän äidin pehmeä ääni kuului huoneessa, kun tilanne oli viimein rauhoittunut. “Toin kaikille lihakeittoa, jos maistuu.” tämä sanoi ja suurin osa huoneesta mylvähti siihen malliin, että keitto menisi hetkessä. Iines kävi varaamassa sitä hieman Atrolle, itsellään ei ollut nälkä.
* * *
Atro painoi otsansa Iineksen otsaan ja kiitti tätä avusta. Kaikki olivat ottaneet pientä lepiä ja odottaneet myrskyn laantumista tunteroisen ajan. Iineksen teki mieli halata Atroa, mutta jostain syystä hieman epäröi. Kaksikon välillä oli selvästi jotain, mutta kumpikin pysytteli hiljaa. He päätyivät lopulta vähän juttelemaan ja pusukin olisi saattanut olla mahdollinen päivän tapahtumien päätteeksi, ellei ympärillä olisi ollut niin paljon silmiä, varsinkin Iineksen äidin silmät vaivasivat tätä. Nainen oli päätynyt illan aikana tilanteeseen, jossa tämä oli joutunut tarinoitsimaan ajastaan partiossa ja kertomaan jännittävistä tilanteista. Kaikki vaikuttivat kovin kiinnostuneilta ja Iines oli varma, että taisi herättää myös muutaman lapsen kiinnostuksen partiota kohtaan.
|
|
Iines
Akatemian opettaja
⬩ Kirjoittanut 27 viestiä
⬩ Saanut 27 tykkäystä
|
|
Post by Iines on Jan 3, 2021 0:41:12 GMT
TähtitorniOli tullut aika juhlistaa uutta alkavaa vuotta. Oli tammikuun ensimmäinen päivä, Iines oli saapunut takaisin Starfireen toissapäivänä ja poti tuttuun tapaan koti-ikävää, tosin nyt mukana oli myös erikoiseksi muodostunut suhde Atron kanssa. Tämä oli jäänyt haikeana heiluttamaan kättään Lakan hypähtäessä taivaalle. Nainen ei vielä tiennyt mitä mieltä olin miehestä tai siitä mitä halusi tältä, ystävyyttä vai sittenkin enemmän? Joka tapauksessa kumpikaan ei tulisi olemaan helppo näin pitkällä välimatkalla, he näkisivät uudelleen vasta maaliskuussa - kevätpäiväntasaus lomaviikon merkeissä. Iines oli seikkaillut koko päivän torilla, törmännyt epämiellyttävästi partio ajan säätöön tanssilavalla ja paennut läheisen kojun suojiin, josta oli sattumalta löytänyt muutamia hyvin kauniita koruja - jotain hyvää sentään. Tämä oli lähinnä astellut kuuma kaakao kädessään ympäriinsä ja jutellut tuttaville, sillä moni tuntui tunnistavan tämän partiosta. Välillä oli epämiellyttävää vastailla uteluihin siitä, miksi partio vaihtuikin nyt opettaja hommiin - mutta nainen oli hyvä kiertämään kysymykset.
Torin tunnelma oli pysynyt rauhallisena koko päivän monien eri kansojen yhteen tulosta huolimatta. Nainen koki, että päivä muistutti häntä hyvin siitä, miksi oli päätynyt lento-opin lisäksi valitsemaan myös kansatiedon opettamisen. Nainen oli aina tullut hyvin toimeen monenlaisten tyyppien kanssa ja tämä oli kiinnostunut jokaisesta yhtä lailla. Nainen päätyi lopulta tähtitornille, jossa tämä tapasi Tikitiki nimisen tähtitieteilijä keiju miehen. Tikitiki oli hassu ja lempeä adhd piirteitä omaava henkilö, tällä oli pörheät syvän pinkit hiukset ja suuri röyhelöiden täyttämä valkoinen paita. Miehen suorat tummansiniset housut olivat täynnä tähtikuvioita - mikä valloittava persoona. Tuon vaivaiset 155 cm pitkän miehen tummat silmät loistivat kuin pyrstötähdet konsanaan Iineksen tahtoessa oppia yhä lisää. Nainen arvioi tämän iäksi jotain 24-28 väliltä ja pisti tämän laajan tietouden ylös siltä varalta, että saisi miehen houkuteltua akatemialle. Varmasti moni olisi kiinnostunut tietämään lisää esimerkiksi siitä miten tähtiä voisi käyttää karttana pitkillä lento tehtävillä. Niiden avulla pystyi kuulemma suunnistamaan ilman ongelmia, kunhan tiesi muutamat perusasiat.
Iines jäi jumiin tornille loppuillaksi ja osti vielä Tiktikiltä muutaman kirjan liittyen tähtiin ja planeettoihin. Paljon uutta oli taas opittu - vaikka tähtiä Iines oli tutkinut pienestä saakka - ja yksi uusi ystävä hankittu, juhlapäivä oli lopulta onnistunut. Koulut alkaisivat jälleen maanantaina, nainen odotti innolla taas kaikkien näkemistä uudelleen - oli aika uudelle vuodelle ja uusille seikkailuille.
|
|
Iines
Akatemian opettaja
⬩ Kirjoittanut 27 viestiä
⬩ Saanut 27 tykkäystä
|
|
Post by Iines on Feb 2, 2021 13:15:03 GMT
Kiristyvä tunnelma Oli jälleen alkamassa uusi kouluviikko. Uudet oppilaat vaikuttivat löytäneen etsimänsä opinnoista ja kilpailuhengen saattoi lähes maistaa. Osa otti rennommin ja tahtoi vain keskittyä yksikseen pänttäykseen ja ratsastuksen opetteluun, kun toiset ottivat jo mittaa tiedoistaan ja taidoistaan tuon tuosta.Iines istui työhuoneensa pehmeässä nojatuolissa ja pohti erästä, yllättävän tärkeäksi muodostunutta henkilöä. Mies oli ottanut itselleen viimein puhelimen, jotta kommunikointi kaukaa voisi onnistua helpommin, mutta eihän tämä ollut maalla - jossa laitetta pystyi käyttämään - kuin muutamia päiviä viikossa ja silloinkin yhteys katkeili. Mikä neuvoksi? Kaksikon olisi keksittävä jotain, sillä Iines koki, että yhteydenpito oli jo alkanut laantua ja puhumattomuus vaivata, kun se oli niin kovin vaikeaa. Kirjeet olivat yksi vaihtoehto, ihan järkevä sellainen, mutta ei Atroa voisi vaatia alkaa kirjoittamaan kirjeitä tuon tuosta, niillä meriveden kovettamilla sormilla.
Merivedestä puheenollen, kouluun oli uskaltautunut muutamia merenväkeläisiä, yksi aikuinen mies ja nuori tyttö. Molemmat kantoivat mukanaan pulloa suolasta kihisevää vettä, yleensä lanteellaan. Mahtoi heilläkin olla hankalaa ja miten sitten työnteko? Miten joku joka tarvitsi merta, pystyisi suuntaamaan esimerkiksi tehtävälle vuorille viikoksi? Mutta ehkäpä he tiesivät itse itsensä ja mihin pystyivät.
Koululle oli alkanut muodostumaan kahden susikansan laumat, joiden välillä oli aistittavissa kitkaa - odotetusti. Toinen lauma oli keskittynyt suuren susi johtajan pojan ympärille. Poika oli nimeltään Jalmar ja ainoa ketä tämä tuntui järin kunnioittavan koululla oli opettajat - mutta niistäkin liiemmin vain Raymondia. Toinen jengi oli Jalmarin laumasta ulos jätetyn Tahvon keräämiä “jämäläisiä” kuten heitä kuuli nimitettävän. Iines oli hieman hermostunut tilanteesta, sillä oli pistänyt jo merkille sen, että Raymondin selvästi odotettiin valitsevan puolensa, eikä ehkä sekään, mutta mies oli osoittanut jo eleitä puoltavansa Jalmaria pahan tilanteen tullen - mikä oli naisesta lapsellista käytöstä opettajalta, toki susilla oli omat juttunsa, joista hän ei voinut tietää.
Oli ollut samalla mielenkiintoista, mutta myös pelottavaa seurata, miten muiden kansojen oppilaat lähtivät tähän mahtailuun mukaan osoittamalla kummasta laumasta pitivät enemmän. Tahvo veti selvästi puoleensa hiljaisempia ja yksinäisempiä oppilaita, kun taasen Jalmaria tukivat kaikki äänekkäät ja räväkät persoonat. Tästä ei voinut toki päätellä vielä laumojen fyysistä vahvuutta, sillä sitä ei tiennyt kukaan. Jalmarin myyntipuheet olevansa vahvin susi koko kaupungissa, saivat kuitenkin monet pauloihinsa. Miehellä oli lumenvalkeat hiukset, ja ruskeat silmät. Tämä oli melkoisen kookas jo ihmismuodossa, mutta moni vain haaveili näkevänsä tämän sutena. Kellään ei ollut lupaa muuttua sudeksi koulun aikana, joten moni oppilaista ei ollut koskaan nähnyt moista - saati läheltä ja hyvin. Iineksestä tuntui, että nuo kepoiset keijut tai yli hyväntahtoiset jätit eivät edes tajunneet millaista jälkeä sudet saisivat aikaan - mikäli kaikki tämä äityisi vielä pahemmaksi välien selvittelyksi.
Muu haltijakansa piti tätä näytöstä tietysti suurena häpeänä koko koulun maineelle ja kiersivät kaukaa jokaisen suden. Peikkoja tuntui kiinnostavan kuin kasa ripulivelliä ja ihmiset olivat nyt lähteneet mahtailuun mukaan ensimmäisenä, osa selvästi siksi, että näki tilaisuuden nousta - vaikeiksi tunnettujen - susien silmissä suosioon. Sudet itsessään eivät antaneet huomiotaan oikein kenellekään, vaan keskittyivät vain omiin ongelmiinsa, tuttua. Silti heidän ympärille oli alkanut kerääntyä silmäpareja yhä enemmän.
Mitähän tästä vielä tulisi. Iineksestä olisi ollut mukava avautua koulun tapahtumista Atrolle, sillä tämä antoi aina hyviä neuvoja. Heidän yhteydenpitonsa oli kuitenkin haastavaa ja mies oli tulossa Starfireen vasta maaliskuussa, kun oli aika juhlistaa kevättä. Siihen tuntui olevan vielä turkasen pitkä aika ja ikävä tuntui jo hieman painavan. Oliko Iines sittenkin kehittänyt jonkinlaisia tunteita Atroa kohtaan, vai oliko hän vain kaivannut ystävää.
|
|
Iines
Akatemian opettaja
⬩ Kirjoittanut 27 viestiä
⬩ Saanut 27 tykkäystä
|
|
Post by Iines on Feb 16, 2021 20:47:05 GMT
Turhan makeaa kakkua Olin pukeutunut kevyeeseen, kauniisti liehuvaiseen mekkoon ja läpinäkyviin korkokenkiin. Valitsin koruni hyvän maun mukaan ja päätin ottaa myös varulta sateenvarjon käsipuoleen, sillä ulkona oli hieman pilvistä. Tiedättekö missä muualla oli pilvistä? Sisälläni, sillä olin ollut viime aikoina hyvin alakuloinen, mikä ei ollut tapaistani ollenkaan. Pidin tietysti opettajan roolin yllä, mutta lavasteet kaatuivat viimeistään kotiovella. Voisinko mitenkään lähteä lähemmäs Atroa, menettämättä työtäni. En, se ei tainnut olla mitenkään mahdollista, ellen sitten vaihtaisi alaa. Mutta en minä niin tahtonut, sillä pidin opettamisesta yllättävän paljon, ajatus paluusta partioon häilyi jossain mielessäni, mutta puskin sen aina väkisin pimentoon. Se kaikki draama ja tunteet, joita herättäisin marssiessani yksikköni aulaan, oli liikaa juuri nyt, ainakin se tuntui siltä.
Halusin keskittyä toistaiseksi opettamiseen ja koululla pyörimiseen, sillä minulla olisi vuosikymmeniä aikaa suorittaa tehtäviä partiolla, vielä tämänkin jälkeen. Olinhan kuitenkin jo saanut hyvin esimakua. Jätin taakseni yhden ystävän sekä miehen, joka lapsellisen uhmakkaalla käytöksellään ajoi minutkin lopulta nurkkaan ja pakosalle. Puhumattakaan siitä tapahtumasta, joka lopulta katkaisi kamelin selän. Olin pudonnut ratsuni selästä, kolmenkymmenen metrin korkeudesta, tuon huittelon takia. Mutta jotenkin ihmeen kaupalla tähtäsin itseni suuren sienen päälle, joka pehmensi laskuni. Nyt asiaa ajatellessani tajusin, ettei se partio aikainen ystävänikään, niin ystävä tainnut olla, kun tämäkin oli katkaissut välit täysin. Ei ollut kysellyt miksi lähdin tai miten minulla meni.
Heiluttelin hitaasti vadelmajuomaa kädessäni ja katselin ohi kulkevia juhlavieraita. Kaupungin kerma oli saapunut kaupungintalolle juhlistamaan ystävänpäivää. Tunnelma oli oikein miellyttävä ja olin jutellut jo useammalle tuiki tuntemattomalle ja luonut uusia kaveruuksia. Erityisen onnelliseksi minut oli tehnyt se, miten satuin törmäämään jälleen Tikitikiin, jolla oli viimekertaista näkemistämmekin tyrmäävämpi asukokonaisuus. Mies oli pistänyt parastaan ja tätä ympäröi vaaleanpunainen silkki että röyhelö. Miten hupsu ja viihdyttävä toinen olikaan, toivoin uskaltavani vielä jonain päivänä pyytää tätä kylään.
“Iines” kuului yhtäkkiä ääni takaani. Tunsin miten koko kehoni muuttui yhdeksi kuumaksi nuudeliksi. “Atro?” sanoin epäuskoisena kääntyessäni. Mitä mies täällä teki, en muista eläissäni kuulleen tämän lähteneen kotirantaansa pidemmälle. Purskahdin kevyeeseen nauruun, kun hämmennys laantui ja pystyin tarkastelemaan miehen pukua tarkemmin. Tämä näytti niin epämukavalta ruskeassa smokissaan ja hienoissa kiiltävissä kengissä. Ei ollenkaan hänen tapaistaan, tämä oli selvästi kala kuivalla maalla näissä kemuissa. Atro nyrpisti naamaansa reaktiolle ja katsoi nolona alas. “Näytät tosi hyvältä, en mä sitä!” yritin piristää, mutta äänestäni kuulsi hento sarkasmi.
Atron hiukset oli yllättävän takuttomat ja puhtaat, kaulan kidukset olivat ainoa kostea kohta tämän ulkomuodossa. Halasimme hyvin pitkään, kunnes pyysin tätä kanssani sivummalle juttelemaan. Olin täysin ällikällä lyöty, että hän oli lähtenyt aivan omasta tahdostaan, minua katsomaan - vaikkakin ystävänpäiväksi. “On ollut melko ikävä, pakko myöntää” mies murisi ja maistoi varoen makeaa kakkua. “Mulla on myös, tosi kova..” sanoin ja sanat hiljenivät loppuun. “Yhteydenpito vähän tökkii..” sanoin varoen. “Niin tuntuu, mutta jos sopii, jään pariksi yöksi.” tämä vastasi. Että mitä? oliko merimiekkonen tulossa minun luokseni yöksi, mitä tämä nyt oli ja mitä se oikein merkitsi - vai merkitsikö mitään. En aina ottanut muiden kansojen miehistä selvää, välillä he tuntuivat olevan melkoisen vulgaareja ja olettivat tyystin liikoja - verrattuna haltijoihin. “Huhuu.. kuuleeko kärki?” mies sanoi vitsaillen ja havahduin ajatuksistani. “JOO.. joo… se passaa kyllä, anteeksi.” vastasin ja virnistin. Kaduin kuitenkin virnettäni heti.
“On pitänyt kysyä, mutta no..” mies aloitti. “Mä oon aina tiennyt, että unelmoit partioon pääsystä ja oman tiimin johtamisesta ja sait sen.. miksi sä nyt sitten opetat akatemialla?” Atro jatkoi ja siirsi puoleksi syödyn kakkupalan sivummalle. Keräsin hetken ajatuksiani ja sanoin sitten “En halua että pidät mua mitenkään heikkona, mutta.. siellä tapahtui jotain.. tai no paljonkin - paljon tapahtui.” änkytin tietäni eteempäin. Atro nyökkäsi edelleen hämmentyneenä, eikö se ollut vähän partion juttu - että tapahtuu. “Tapasin siellä henkilöitä, jotka ei jostain syystä pitäneet siitä, miten nopeasti etenin tiimini kärjeksi ja pääsin halkomaan ilmaa käskyjä jaellen. Osa näytti ärtymyksensä lievemmin, mutta sitten siellä oli yksi mies, joka oli todella ilkeä ja lopulta käytännössä savusti mut ulos.” kerroin mahdollisimman lyhyesti tiivistettynä, aukkoja voisi täyttää myöhemmin. “Mies?” Atro sanoi. Pitikö minun alkaa nyt kertoa yksityiskohtia ajattelin hermostuneena. “Niin, yksi Nixon, kuvittele sellainen valtava kaappi, joka on peikon ja suden risteytys, keltaiset viirusilmät ja molempien kansojen huonoimmat luonteenpiirteet.” tällä kertaa en valinnut sanojani tarkoin, sille ei ollut tarvetta. Atro puuskahti hermostuneesti nauraen. “Käy järkeen. Mutta miten, annatko tämän Nixonin häätää sut kokonaan unelma-ammatista?” tämä sanoi ja hymyilimme toisillemme. “En, kyllä mä menen takaisin, kunhan tilanne vähän rauhoittuu ja muutenkin, mä tykkään opettaa, kun on niin ihania oppilaita.” sanoin ja nostin heltyen kädet poskilleni. Päivä oli juuri muuttunut sanoin kuvailemattoman paljon paremmaksi, odotin jännityksellä yhteistä aikaamme kodissani, siellä harvemmin oli ketään.
|
|
Iines
Akatemian opettaja
⬩ Kirjoittanut 27 viestiä
⬩ Saanut 27 tykkäystä
|
|
Post by Iines on Feb 19, 2021 23:37:51 GMT
Musteneva meri Kävelin pitkin rantaa, hiekka tuntui kuumalta, lähes polttavalta. Nostelin jalkojani yhä tiheämpään välttääkseni pahimman polttelun. Ilma tuntui pysähtyneeltä ja tuoksu oli suolainen. Päätin kaartaa kohti vettä ja liottaa hieman jalkojani kylmässä vedessä, ehkä se helpottaisi oloa. Otin hitaasti askeleen kohti merta, vesi oli yllättävän kylmää, mutta tuntui hyvältä palaneissa jalkapohjissa. Katsahdin ensikertaa kunnolla ympärilleni, alue oli täysin autio. Rantaviiva jatkui kauas horisonttiin ja maa jatkui pitkänä autiomaana silmän kantamattomiin. Olin joskus matkannut autiomaassa, sellainen löytyi kuin löytyikin alueelta, joka kattoi kaikki tuntemamme kansat. Sen läpi pystyy kävelemään päivässä, mutta sinne ei hullukaan lähde ilman opasta. Autiomaa tunnetaan nimellä Never-ending desert, sillä se tuntuu kuumuuden aiheuttaman hallusinaation seurauksena jatkuvan ikuisesti - kunnes tulet saaren reunalle ja näet kaukana alhaalla häämöttävän meren. Saaren toisessa päässä on myös viidakko, mutta saarta peittää kuitenkin lähinnä hiekka.
En ollut varma missä olin, mutta en pelännyt. Oli kummaa, miten tuulta ei ollut lainkaan, se teki merestä luonnottoman tyynen. Kävelin hieman pidemmälle veteen, pinta ylettyi nyt lantiolle saakka. Koin tarvetta hieman uida, joten jatkoin vielä edemmäs. Sitten tunsin käden, se tarttui tiukasti nilkkaani ja sen jälkeen minut vedettiin jatkuvasti syvemmälle ja syvemmälle. Katsoin alas, mutta kaikki mitä näin, oli vain pelkkä käsi, jonka omistaja peittyi jo meren pimeyteen. Kauhoin käsilläni kohti pintaa, joka katosi jo melkein näkyvistä. Potkin nilkkaani tarrautuneen olennon kättä määrätietoisesti, enkä edes kiinnittänyt huomiota siihen, miten kykenin hengittämään veden alla. Ote oli limainen ja kuuma. Lopulta hahmo vetäisi minut äkisti alemmas ja näin tämän kasvot, Atro. Miehen kasvoilla oli outo - hurjistunut katse, mikä sai minut pelkäämään. Tämä lähti uimaan nyt pää edellä suoraan alas, jostain sieltä kajasti valo. Atro piteli edelleen nilkkaani ja syöksyimme alas yhä valoisampaan sineen. Mitä kummaa oli meneillään? Miten mies oli täällä? Minne olimme menossa ja mitä oli tapahtunut?
Atro viskasi minut lopulta kauemmas itsestään ja pystyin pian ilmakuplien kadottua erottamaan maiseman, edessämme avautui suuri kaupunki, merenväen oma valtakunta. Olimme vielä hyvin kaukana, mutta maisema oli henkeäsalpaavan kaunis - silti pelkäsin. Kaikki tuntui olevan niin väärin ja oudosti. Atrolla oli jalkojensa tilalla jälleen vahva ja pitkä pyrstö joka oli lähes musta. Avasin suuni ja yritin puhua, mutta minua alkoi yskittää. Tulin äkisti vihaiseksi ja yritin uida kohti Atroa - tarvitsin vastauksia. Mies lähti kuitenkin alas kaupunkiin huimalla nopeudella ja minä jäin tämän pyrstön aiheuttamaan pyörteeseen - raajani sinkoilivat sinne tänne. Sitten heräsin.
|
|
Iines
Akatemian opettaja
⬩ Kirjoittanut 27 viestiä
⬩ Saanut 27 tykkäystä
|
|
Feb 27, 2021 15:07:02 GMT
Narnielle likes this
Post by Iines on Feb 27, 2021 15:07:02 GMT
Kohti pilviäTunnelma koululla oli kiristynyt alkuviikosta lopullisesti, susilaumojen kesken oli alkanut kahakka, jonka oli kaikkien yllätykseksi käynyt pistämässä poikki itse Raymond. Osa oppilaista oli pelästynyt susien ärhäkkää nahistelua – vaikka mitään sen pahempaa ei ollut ehtinyt tapahtua. Keiju parat olivat paenneet ensimmäisenä ylös puihin ja piiloutuneet kaiken mahdollisen taakse. Haltijat olivat liian ylpeitä väistämään ja tuomitsivat vierestä, peikot olivat kuin mitään ei olisi meneillään, meren väkeä oli niin niukasti ettei heitä ollut edes paikalla ja jätit yrittivät varovaisesti vetää laumoja erilleen. Tapahtuma tuli päätökseen vasta Raymondin muuttuessa sudeksi ja karjaisemalla kaikki hiljaiseksi. Mies tunnettiin viileästi olemuksestaan jo valmiiksi, mutta nyt hänestä oli kuoriutunut täysin uusi puoli. Mielestäni oli hyvin noloa, ettei tapahtumiin oltu puututtu aiemmin, vaikka kaikki tiesivät jännitteestä tiettyjen henkilöiden välillä. Raymond piti kuitenkin sellaisen puhuttelun, että jopa täysin syyttömät luimistelivat. Tämä oli taatusti viimeinen kerta, kun koulun piha muuttuisi taistelu areenaksi. Moinen turhamaisuus ei tekisi akatemian maineelle hyvää. Harjasin kuitenkin parhaillani Lakkaa koulun talleilla, olimme lähdössä oppilaiden kanssa lyhyelle lennolle vielä ennen päivän tuloa päätökseen. Aurinko teki jo laskuaan, se väritti taivaan kauniin oranssiksi. Olimme käyneet koko päivän läpi pelkkää teoriaa, joten tahdoin antaa ahkerille oppilailleni vielä jotain hauskaa. Kipusin lopulta tammani selkään tarkistettuani jokaisen oppilaan varustuksen ja viitoin heitä taakseni muodostelmaan. En voinut olla hymyilemättä takaisin, joka ikisen kasvoilta loisti puhdas ilo. “Sitten mennään!” huusin ja annoin Lakalle lähtömerkin, se lähti täydellä laukalla nurmen peittämää kiitorataa pitkin ja hyppäsi lopulta ilmaan. Tamman valtavat siivet löivät ilmassa niin kovaa, että ne muodostivat ilmaan pyörteitä, joita takana tulevat väistelivät parhaansa mukaan. “Kaikki kunnossa?” kysyin mikkiin, sen jälkeen jokainen vastasi vuorollaan olevansa valmiina lisäämään nopeutta. Oppilas parat eivät tienneet, että minulla oli heille pieni yllätys, tänään ei olisikaan mikään perinteinen lentopäivä. Luottoni opiston ratsuihin oli vankka, enkä olisi alkanut moiseen, ellen tietäisi jokaisen pystyvän pitämään kyytiläisensä turvassa. Horisontissa saattoi nähdä muutaman suuren linnun kaartelemassa, mutta muutoin oli avaraa ja täysin vapaata. Kaarsin suuren pegasokseni äkisti puiden lomaan ja huvituin takaani kaikuvista railakkaista nauruista ja huudahduksista. Muodostelma seurasi tiiviisti Lakan perässä, kun tulimme ensimmäisen pujottelun kohdalle. Ensin ohitimme valtavan puunrungon oikealta, sitten seuraavan vasemmalta ja viimeisen jälleen oikealta. “Kaikki kyydissä?” nauroin mikkiin ja kuulin vain kikatusta ja lyhyitä kertauksia siitä miten olin täysi kahjo. “Mun maha!” huusi joku oppilas rukka, kun pyysin Lakkaa heti pyörähtämään ilmassa ympäri, ensin kellahtaen oikealle puolelle, sitten vasemmalle. Kaikki ratsut suorittivat innoissaan pyörähdyksen tamman perässä. “Hei mulle riittää jo!” kuului mikistä, mutta en minä vielä ollut valmis lopettamaan. Nousimme yhä korkeammalle kohti pilviä. Lakka alkoi myös innostua ja näytti sen potkaisemalla ilmaa takanaan. Viimeisenä annoin tammalle merkin, se kaarsi pystysuoraa ja sitten.. alkoi tippua vapaasti selkä edellä alas. Levitin käteni sivuille ja nauroin äänekkäästi. Tätä varten olin halunnut partioon, olin halunnut oman pegasoksen ja vain – lentää. Lentää, auttaa muita ja joskus pitää hauskaa. Osa oppilaista selvästi hieman säikähti temppua, osa kirkui ja osa nauroi. Yksitellen jokainen ratsuista pysäytti vahvojen siipiensä liikkeen ja lähti tiputtautumaan vapaana, selkä edellä kohti maata. Oppilaat roikkuivat pää alaspäin huutaen, kunnes annoin lopulta Lakalle käskyn kääntyä jälleen oikein päin ja ottaa siivet alleen. Opetusratsut tekivät heti samoin ja osoittivat innostustaan päätään nakellen. Seurasin maahan päästyämme oppilaiden käymää keskustelua. Miten he nauroivat toistensa reaktioille ja sille miten osa ei olisi halunnut lopettaa, kun toisten jalat pysyvät hädin tuskin alla ja päässä huippasi edelleen. Sellainen päivä – tästä oli hyvä lähteä viettämään viikonloppua.
|
|
Iines
Akatemian opettaja
⬩ Kirjoittanut 27 viestiä
⬩ Saanut 27 tykkäystä
|
|
Post by Iines on Mar 18, 2021 18:23:21 GMT
TeetuokioIines nosti höyryävän kupin varoen huulilleen ja siemaisi nopeasti. Kuuma vaniljatee poltteli hieman, mutta naisella oli tapana juoda hyvin äkkipikaisesti. Tämä oli laskenut päiviä kevätpäivän tansseihin, joihin Atro oli luvannut saapua. He näkisivät jälleen ja vaikkei aiemmasta tapaamisesta ollutkaan vielä järkyttävän pitkä aika, oli ikävä kova. Koululla oli rauha maassa, eivätkä sudetkaan enää kinastelleet. Kaikki olivat taas täysillä opintojen kimpussa, oli mahtava huomata miten oppilaat kannustivat toinen toisiaan opiskelemaan yhä kovemmin. Iines laski kuuratun kuppinsa tiskipöydälle ja katsahti hetkeksi itseään sen kiiltävästä pinnasta. ‘Mitä jos menetän parhaat partio vuoteni täällä koululla’ ajatus oli äkillinen ja jokseenkin yllättävä. Nainen jäi hetkeksi miettimään, hän oli 30 vuotias - pitäisikö tämän kuitenkin palata nyt partiolle ja opettaa sitten myöhemmällä iällä?
Iines päästi kuuluvan huokauksen. “Kaikki hyvin?” kuului opettajainhuoneen ovelta, kysyjä oli Haemir. Nainen tutki oviaukolla seisovaa miestä hetken ja vastasi sitten varoen “mietin vain, pitäisikö sittenkin palata partioon nyt ja tulla opettamaan vanhemmalla iällä”. Haemir kurtisti tummia kulmiaan, mikä ihana kontrasti syntyikään - tämän valkeista hiuksista, vasten tummaa hipiää. Iines olisi voinut tuijottaa noita kauniita kasvoja iäti. Jäänsiniset silmät pomppivat esille pyöreiden lasien takaa ja pitkät suipot korvat pilkottivat silkkisten hiusten välistä, kuten Iineksellä.
“Mikä jottei, jos siltä tuntuu. Minulle on toki mysteeri miksi lähdit sieltä niin aikaisin muutenkaan.” mies vastasi ystävälliseen sävyyn ja kaiveli pöydän makeiskulhosta mieluista herkkua. “Tuli kinaa tiimin kanssa, inhottavaa sellaista.” Iines vastasi ja istui Haemirin viereen sohvalle. “Oliko sellaista laatua, että olisi jo voinut mennä ohi?” tämä jatkoi viisaana. “Toki, mutta.. noh, tuntuu jotenkin hassulta poukkoilla paikasta toiseen.” Iines jatkoi hiljaa ja kaiveli mieltään. “Älä toisten ajatuksia pelkää, kadut jos et edes käy siellä vierailulla.” Haemir sanoi taitellen karkkipaperista minilennokkia. “Saattaa palo herätä taas niin kovin, että unohdat moiset mietiskelyt ja vain teet kuten tahdot.” mies jatkoi lempeänä. Iines nyökytteli ja oli samaa mieltä tämän kanssa, ehdottomasti olisi hyvä idea käydä ensin vaikka vaan paikan päällä katselemassa ja sitten miettiä taas ammatinvaihtoa. Olihan osa partiota olemista silti hänen unelma, mutta jos se vei noin paljon energiaa ja loi vain pahan olon - oliko se sen arvoista. Ehkä tilanne tosiaan olisi nyt eri, ehkä pahansuovat olivat jopa lähteneet muualle. Tai mitä jos saisin uudet tiimin jäsenet, ehkä vanhaan oli turha enää edes valaa toivoa.
[ Iines ehti palvella partion leivissä yhteensä 6 vuotta, kunnes vuonna 2018 vaihtoi opettamaan akatemialle. Naisella oli oma tiimi, johon kuului hänen lisäkseen 6 muuta jäsentä - kahdella heistä oli tapana aiheuttaa ongelmia. Iines lensi tiiminsä kärkenä viimeiset 4 vuotta, mutta kaikki olleet yhtä mieltä siitä, olisiko hän ollut hommaan oikeutetuin. Puhuttiin että nainen oli liian tuore ja paikka kuului ennemmin pitkään partiossa lentäneelle - Iineksen erinomaisista taidoista huolimatta. ]
“Niin, kai mun on lähdettävä käymään siellä viikonloppuna, kyllä mä jäin montaa myös kaipaamaan.” Iines sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. Haemir taputti naista polvelle hymyillen ja nousi sitten lähtien takaisin omiin puuhiinsa. Iines istui vielä tovin hiljaa huoneessa, mutta tämänkin oli lopulta lähdettävä. Päivän viimeinen tunti oli alkamassa, huomenna olisikin jo perjantai ja lauantaina nainen pääsisi viimein tanssimaan Atron kanssa.
|
|
Iines
Akatemian opettaja
⬩ Kirjoittanut 27 viestiä
⬩ Saanut 27 tykkäystä
|
|
May 19, 2021 11:45:18 GMT
Plektyed likes this
Post by Iines on May 19, 2021 11:45:18 GMT
Merkillisyyksiä Ilmassa särisi korvia vihlova, rikkonainen ääni, joka sai jokaisen nostamaan kädet korvilleen. “Ei auta, pakko mennä!” kuulin vahvan äänen viereltäni, se oli Raymond. Lampaan luu korvakoru heittelehti ilman pyörteissä, susimiehen kehottaessa ratsuaan eteen voimallisesti. Nyökkäsin ja palautin katseeni eteen.
Koulun pihalle oli ilmestynyt yön aikana valtava taikapöly kerä, se oli puhkunut ja puhissut nyt viisitoista minuuttia ja oli aika rikkoa se - ennen kuin kasauma ehtisi räjähtää hallitsemattomana itsestään. Ratsastin kullanhohtoisen rautiaani eteen ja heitin Raymondille vaierin toisen pään. Oli aika ratsastaa kerä kahtia, jolloin se haihtuisi ilmaan aiheuttamatta tuhoa. Tässä oli kuitenkin jotain uutta, ennen ei yksikään taikapöly kertymä ollut pitänyt tällaista ääntä - toivottavasti se ei olisi pysyvä ominaisuus.
“Noniin!” kuulin Raymondin käskyn ja lähdimme laukkaamaan rinnatusten kohti kertymää. Oppilaat katselivat näytöstä silmät suurina turvallisen välimatkan päästä. Tulimme tarpeeksi lähelle kerää ja erkaannuimme sen verran, että kertymä mahtui välistämme. Se päästi heleän poksahtavan ääneen ja haihtui sitten ilmaan. Takaamme kuului helpottuneita huokauksia, vaara oli ohitse. Raymond nakkasi vaierin takaisin minulle ja taputti kiiluvasilmäistä Curryä, sen pehmeän kiharaiselle kaulalle. Lakka pysyi viileänä, se ei ollut lainkaan kiihtynyt tilanteesta - minkä ihanan hevosen olinkaan vanhemmiltani saanut. Jalkauduin pikimmiten ja vein hevosen susimiehen kanssa talliin.
“Paha, jos alkavat noin nopeasti kasvaa räjähdys valmiuteen.” keräsin ajatukseni ja kerroin ne ääneen toisessa karsinassa puuhailevalle Raymondille. “Se on totta, harva noin nopeasti on vaaraksi. Ja se ääni, minun korvat ei tuollaista ainakaan kestä - edelleen kuulen vihellystä.” mies vastasi, tämän äänestä saattoi kuulla ärtymyksen. Havahduin vasta nyt siihen, että miehellä oli taatusti meitä muita parempi kuulo, tämän isot ja pörröiset korvat olivat kääntyneet tiukkaan luimuun. “Totta, tarvit jatkossa korvasuojaimetkin.” tuhahdin ja viittasin siihen, miten tämä joutui jo suojaamaan häntäänsä erinäisin toimenpitein.
Lakan jäädessä jatkamaan alkuperäistä vapaa päiväänsä, tulin tallin taukotilaan ja katsahdin peiliin. “Mitä?” sanoin kai kenties ääneen ja tulin tarkastelemaan peilikuvaa tarkemmin. Toinen suipoista korvistani oli muuttunut kalpeaksi, ei - lähes valkoiseksi! “Mitä ihmettä?” toistin ääneen ja kävin heti läpi muut alueet, joita pukuni ei peittänyt. En onnekseni löytänyt muita - ilmeisesti taikapölylle altistuneita kohtia. Oletin tämän johtuvan siitä, vaikken moiseen ollut vielä törmännytkään. Korvaan ei koskenut, joten kävelin rauhallisena tohtorin mökille. Mies väänteli ja käänteli pitkää korvaani, kun huulta purren yritin olla vinkaisematta - oi miksi niin kovakouraista? “Menee päivässä ohi todennäköisesti, tule uudelleen jos alkaa koskea.” tämä murahti. Kiitin ja keräsin kimpsuni, mikä epämiellyttävä mies tohtori oli ollutkaan - jatkossa tietäisin käyttää toista ammattilaista.
Käväisin vielä ennen päivän päättymistä opettajainhuoneella, jossa suurin osa olikin. Sain jokaisen tuijottamaan korvaani, jonka ulkomuoto huolestutti osaa. Jokainen oli kai saanut tietää tänään liikaa uusia mahdollisia uhkia.
|
|
Iines
Akatemian opettaja
⬩ Kirjoittanut 27 viestiä
⬩ Saanut 27 tykkäystä
|
|
Jul 17, 2021 15:41:45 GMT
Narnielle likes this
Post by Iines on Jul 17, 2021 15:41:45 GMT
Villissä lännessä Aurinko norkoili horisontissa, se oli matkalla jonnekin kuten mekin. Ilma väreili edelleen, vaikka kello taisi lähennellä jo yhtätoista. Pian tulisi kuitenkin kaikkien retkeläisten kaipaama yö ja sen myötä viileys. Pimeä toisi kuitenkin tullessaan myös vaaroja, kuten sen turvin liikkuvat pedot joita eivät monien silmät erottaneet. Me haltijat näimme hieman ihmistä paremmin pimeässä, mutta siitä huolimatta kaikki taisivat turvautua herra Raymondiin ja tämän kiiluviin suden silmiin.Olimme lähteneet matkalle Newhamiin, joka oli kuin kuumaa aavikkoa. Vain muutamia karrelle palaneita puita siellä täällä. Lakka oli jäänyt tällä kertaa kotiin, sen sijaan Loulou leijonani oli kuin omiaan tässä raadollisessa ympäristössä. Se lähti toisinaan omille reissuilleen ja tuijotteli kauempana nelistäviä karjoja. Jonkun matkaa se oli kantanut minua selässään, mutten tohtinut rasittaa sitä liikaa - vaikkei se merkkejä siitä osoittanutkaan.
Yleensä kesälomalla ei lähdetty opettaja porukalla mihinkään, mutta tänä vuonna oltiin sovittu yhteisestä matkasta ja ensi lukuvuoden tarpeiden keräämisestä osittain jo nyt. Haemir oli puhua pulputtanut lähes koko matkan, Tagr’o hehkui punaisena turhautumisesta - huvittavaa. Raymond oli korjannut ongelman kiihdyttämällä hieman etumatkaa ja Neiko piti minulle seuraa, kävellen vasemmalla puolellani. Miehen rauhallinen, silloin tällöin tapahtuva kommunikointi oli rauhoittavaa. Neikon herttainen vaimo oli pakannut tälle mukaan rasiallisen evästä, joita oli jopa minulle tarjonnut.
Ympärillämme harvassa kasvavat puut alkoivat lakata heilumasta, yö teki jo tuloaan ja tuuli lakkasi. “Ohhoh, yhtäkkiä sitä vaan tuli näinkin hämärää.” Neiko sanoi selvästi havahtuneena. Minä sen sijaan olin tarkkaillut tilannetta jo pitkään. “Meidän täytyy jo pysähtyä tekemään tuli!” huusin edessä kulkeville, heti Neikolle myötäiltyäni. “Jäädään tuonne!” Raymond vastasi, tällä oli jo suunnitelma mielessään. Mies osoitti päivettyneellä ja pitkien kynsien, sekä arpien täyteisellä kädellään kohti edessämme kohoavaa pientä kivistä kukkulaa. Tuolta saisimme hyvin suojaa.
Sitten ensimmäiset hohto kasvit alkoivat syttyä, harvaisten puiden marjat loistivat eri väreissä kauniisti ja toivat muuten niin värittömään erämaahan eloa. Pienet silmut ja oksien päät loistivat myös haaleasti peittoisassa hämärässä. “Wow” kuulin Haemirin huokailevan muutaman metrin päässä. “Nuo kauniina hohtavat marjat on sitten kavalia..” Raymond aloitti ja Haemir kurtisti kulmiaan. Suuntasin itsekin katseeni mieheen ja odotin vastausta. “Peittävät nimittäin eläinten silmäparit hyvin” tämä jatkoi. Oloni muuttui heti vainoharhaiseksi, tuijotinko pensaissa hohtavia marjoja vaiko jotain muuta?
* * *
Leiri oli pystytetty ja minä sain jo pukea ylleni pitkähihaisen. Täällä oli öisin yllättävän viileää, se oli huojentavaa unteni kannalta. Nousin kuitenkin nyöritettyä paitani ja poistuin suojastani. Muutaman metrin päässä loimusi tuli, sen ympärillä istuivat jo muut. Jutustelisimme vielä hetken, kunnes oli aika mennä nukkumaan. Minun oli määrä jakaa teltta Haemirin kanssa, näin tuttuina että lajitovereina - vaikken täältä ketään kaihtaisi. Neiko pysytteli Raymondin sekä Tagr´on kanssa samassa suojassa. Olisi turvallisempaa näin, eikä niin - että jokainen oli erillään.
Juttelimme niitä näitä, yleisesti aiheet pysyivät kuitenkin ammattimme ympärillä ja akatemian sekä partion asioissa. Toisinaan joidenkin oppilaiden nimet ponnahtivat esiin, olimme tehneet samoja merkille panoja. Olin ylpeä oppilaistani, jokainen vaikutti omalla tavallaan vahvalta. Tuli kuitenkin aika painua pehkuihin. Kuuntelin selälläni maaten ulkoa kuuluvia ääniä. Ei mitään huolestuttavaa, mutta tunnelma oli virittynyt.
Retkemme tulisi kestämään vielä muutaman päivän, kunnes palaisimme takaisin kotiin. En potenut koti-ikävää, olin kova matkaamaan saaren ympärikin, mutta jokin vaivasi juuri nyt. Minun oli ikävä Atroa.
|
|
|